Miksi lemmikkieläimen ottaminen lapselle on hyvä idea
Suunniteltaessa lemmikin ottamista perheeseen saatat olla huolissasi lemmikin aiheuttamasta sotkusta sekä vastuusta, joka kulkee käsi kädessä lemmikin omistamisen kanssa. Samalla lemmikkieläimen omistamisesta ja siitä, että annat lapsesi valita itselleen karvaisen lemmikin, on hyötyä monin eri tavoin.
Ensinnäkin lemmikkieläimen omistaminen opettaa lapselle vastuuta ja antaa hänelle uusia kokemuksia sekä mahdollisuuden kokea uudenlaisia tunteita. Eläimet ovat kuitenkin muutakin kuin pelkkiä ihmisen seuralaisia. Jatka lukemista ja opi lisää niistä syistä, joiden vuoksi sinun kannattaa harkita lemmikkieläimen hankkimista lapsellesi.
Se opettaa lapselle vastuuntuntoa
Lemmikkieläinten tehtävä ei ole ainoastaan näyttää söpöiltä ja toimia lasten leikkikavereina. Lemmikin omistaminen tuo lapsen elämään monia uusia asioita ja opettaa parhaimmillaan lapselle runsaasti vastuuntuntoa jo nuorella iällä. Annathan lapsellesi mahdollisuuden ottaa osaa kaikkien eläintenne hoitamiseen ja ruokkimiseen, koska tämä opettaa lapselle, kuinka paljon työtä liittyy karvaisen olennon hyvään hoitoon.
Se auttaa lasta innostumaan ulkoilusta ja kannustaa häntä aktiivisuuteen
Useimmat vanhemmat valittavat, että heidän lapsensa viettävät liian paljon aikaa sisätiloissa tietokoneen ääressä tai istuen television edessä. Lemmikkieläimet ovatkin oivallinen tapa kannustaa lasta pysymään poissa teknologian ääreltä ja keskittymään sen sijaan ulkoiluun. Samalla lapsi pääsee entistä lähemmäs luontoa. Koiraa tulee kävelyttää säännöllisesti, joten se on täydellinen tekosyy saada lapsesi liikkumaan päivittäin. Kissat ja kanit rakastavat myös ulkoilua ja lapset leikkivätkin mielellään niiden kanssa puutarhassa.
Se auttaa lasta kehittämään hoivaviettiään
Erityisesti pojille on tärkeää omistaa lemmikkieläimiä, koska se on oivallinen tapa opettaa lapsille hoivan ja kiintymyksen osoittamisen tärkeyttä. Lemmikit tarvitsevat jatkuvaa huomiota ja rakkautta, joten lemmikin valitseminen perheeseesi auttaa takaamaan, että lapsistasi tulee myötätuntoisempia, mikä tarkoittaa, että heidän on vanhempina helpompaa luoda erilaisia ihmissuhteita.
Se voi auttaa rakentamaan lapsen itseluottamusta
Jos lapsesi on introvertti, on todennäköisempää, että etsit koko ajan uusia tapoja, joiden avulla saisit hänet tulemaan ulos kuorestaan ja joiden avulla voisit kannustaa häntä olemaan avoin sekä luottamaan itseensä. Tässäkin asiassa lemmikkieläin voi olla avainasemassa. Toisin kuin ihmiset, jotka voivat kiusata ja kritisoida, lemmikkieläimet eivät osaa antaa negatiivista sanallista palautetta, mikä saattaa olla hyväksi esimerkiksi lapselle, joka on juuri oppinut lukemaan, muttei vielä tunne olevansa riittävän itsevarma lukeakseen ääneen ikätovereidensa edessä. Aluksi uskollinen lemmikki voi kuunnella lapsen lukemista!
Tagit:
lapset, taaperot, lemmikkieläimet, koirat, kissat, kanit, aktiivisuus, kävely, harjoittelu, vastuu