Kuinka suojelet lastasi koulussa, jos hänellä on allergioita?
Jos lapsesi kärsii allergioista, saattaa tästä aiheutua runsaasti huolta, erityisesti lapsen aloittaessa koulun, jolloin et ole itse vahtimassa huolellisesti mitä lapsesi syö eikä lapsesi ole enää valvovan silmäsi alla.
Pienet lapset ovat usein tietämättömiä allergioista, joita heillä on, mikä tarkoittaa sitä, etteivät he osaa huolehtia itsestään oikeanlaisella tavalla vähentääkseen allergisen reaktion riskiä.
Onneksi on olemassa keinoja, joiden avulla voit varmistaa, että lapsesi pysyy koulussa turvassa allergioistaan huolimatta.
Pakkaa hänelle sopivaa välipalaa mukaan kouluun
Pakkaa lapsellesi sopivaa välipalaa mukaan kouluun sekä mahdolliseen iltapäiväkerhoon. Tällöin on todennäköisempää, ettei hän syö mitään, jolle voisi olla allerginen. Pakkaa runsaasti hedelmiä ja proteiinirikkaita välipaloja, kuten kovaksi keitettyjä kananmunia ja jogurttia (edellyttäen tietysti, ettei lapsesi ole niille allerginen ja että niitä voidaan säilyttää siten, että ne säilyvät hyvinä lapsen koulupäivän ajan). Tämän tyylinen välipala auttaa lastasi pysymään kylläisenä pidempään ja takaa, ettei hän syö ystäviensä välipaloja tai osta itselleen sopimattomia välipaloja vaikkapa koulun kioskista.
Kerro opettajille lapsesi allergioista
Lapsesi opettaja on todennäköisesti henkilö, joka viettää eniten aikaa lastasi valvoen, joten on tärkeää, että hän on tietoinen lapsesi allergioista. Voi olla hyvä idea tavata lapsen opettaja jonakin päivänä koulun jälkeen, jotta voit kertoa hänelle yksityiskohtaisesti lapsen tilanteesta. Tämän jälkeen hän osaa valvoa lastasi entistä paremmin koulupäivän aikana ja voi auttaa varmistamaan, ettei lapsi syö mitään, mikä voisi johtaa allergiseen reaktioon.
Saattaa olla hyvä idea jutella asiasta myös muiden vanhempien kanssa
Jos allergia, josta lapsesi kärsii, on vakava, saattaa olla välttämätöntä keskustella siitä myös lapsesi ystävien vanhempien kanssa, jotta myös he osaavat ottaa tilanteen huomioon. Jos he pakkaavat usein lapsilleen mukaan herkkuja ystäville jaettaviksi, voit tehdä ehdotuksia välipaloista, joita myös lapsesi voi syödä. Tällöin lapsesi ei tunne jäävänsä ulkopuoliseksi tällaisissa tilanteissa.
Kerro lapsellesi hänen allergioistaan
Vaikka osa lapsista saattaakin olla aivan liian nuoria ymmärtääkseen ruoka-allergioiden konseptia, osa lapsista saattaa kuitenkin olla valmiita käsittämään tilanteen, jos istut rauhallisesti alas ja selität sen hänelle perusteellisesti. Harkitse kirjoittavasi lapsellesi avainasiat ylös. Käytä värejä ja kuvia tehdäksesi asiasta ymmärrettävämmän.
Tagit:
ruoka-allergiat, allergioista kärsivät lapset, koulu, ruoka, välipalat, leikkipuisto